lauantai 31. joulukuuta 2016




Kuvahaun tulos haulle happy new year 2017



Lumihuntu harson heittää,
vanhan vuoden alleen peittää.
On aika ystäviä kiittää,
aihettahan paljon riittää.

Rauhallista ja iloista uutta vuotta!

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tilkkutyökirjoja ja villihanhia

Pohjanmaan ystävärouva oli käynyt paikkakuntansa kirjastossa jossa oli ollut myös kirjojen poistomyynti. Kirjoja selatessa vastaan oli tullut tilkkutyökirjoja ja mukava ihminen kun on niin siinä kohtaa oli hänelle tullut mieleen etelän ystävätär:) Kirjat tuotiin meille kotiin asti, samassa paketissa oli itse valmistettuja joulun herkkuja:) Muutaman kerran olen jo selannut kirjat ja tietenkin niistä on löytynyt aika monta mielenkiintoista mallia. Nyt pitää odotella että sitä aikaakin vielä löytyisi;) 



Alimpana olevassa kirjassa on tilkkumaalaustekniikalla valmistuneita töitä, hienoja mutta aika vaikean näköisiä. Keskimmäisessä on paljon puutarha-aiheisia töitä joita oli kiva katsella ja tuli suuri houkutus ottaa joku malli heti työn alle. Ylimpänä olevassa on applikaatiomalleja joista kansikuva jo antaa viitteen. Kiinnostava on tämäkin:)


Kaiken muun puuhastelun keskellä on kuitenkin päästävä ompelukoneen kanssa edes hetkeksi hääräämään ja koska kovin isotöistä työtä ei voi aloittaa niin jotain pientä sentään. Pitkän aikaa on haavena ollut tehdä villihanhipussukka ja sen sain muutaman illan aikana ommeltua.




sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulupukki kävi meillä........

Mukavia lahjoja oli ilmestynyt kuusen alle. 


Harrastukseni oli taas muistettu:) Poikamme avopuolisonsa kanssa oli hankkinut kangasrullan. No, vinkiksi annoin sanan Tilkkutarha:) kun lahjatoivetta kyseltiin:)
Vävykokelasta pitää myös peukuttaa;) Hän oli oma-aloitteellisesti tilannut jostain nappeja ja tuumanauhaa👍. Nyt pitää mainita että en ihan kauheasti tilkkutöistäni puhu kun nuoret meillä käyvät mutta ilmeisesti ovat ymmärtäneet harrastukseni tärkeyden minulle😊.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Rauhaisaa Joulua

ja


Idearikasta tilkkuvuotta 2017




tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulupukin pussiin pikkureppu

Joulupukki pyysi viikonloppuna että auttaisin häntä kiireittensä keskellä:) No, autanhan minä ja siirrän omat  joulupuuhat tuonnemmaksi. Pyyntönä oli valmistaa pienelle tytölle kerhoreppu. Reppujen ompelemista en pidä ihan helpoimpana hommana enkä koe olevani siinä työssä parhaimmillani. Kieltääkään en kuitenkaan voi kun kauniisti pyyntö esitetään:)

Ensimmäiseksi piti istua tietokoneen äärelle ja selailla minkä kokoinen ko.reppu voisi olla ja sitten katsella kuvia miltä se voisi näyttää. Seuraavana on kankaiden valinta, siinäkin on omat haasteensa kun makuja on monenlaisia:)

Aina ei ompelukset onnistu omasta mielestäni ihan nappiin mutta tällä kertaa tykkäsin aikaansaannoksestani todella paljon. Sen vuoksi repusta on kuviakin monessa asennossa:)











Repun korkeus on 30 cm ja leveys 25 cm. Vuoren ja päällikankaan väliin silitin ohuen vanun ja tikkauksen tein vapaasti pitkällä pistolla. Kukkanapin alla on tavallinen iso neppari, ajattelin että ehkä pienet sormet saavat sen helpommin auki ja kiinni kuin tavallisen painonapin. Painoneppareita laitettiin (siis mies hakkasi kiinni) repun olkaimiin kolmeen eri kohtaan jotta olkaimien pituutta voi säädellä yllä olevan vaatetuksen mukaan.

Punainen tupa-mukinalunen oli tänään postilaatikossa:) Kiva yllätys:) Viime vuonna tuli samalta lähettäjältä kuusiaiheinen alunen. Nämä pienet yllätykset tuntuvat mukavilta kun yhtään ei osaa odottaa:)



lauantai 17. joulukuuta 2016

Voittopaketti Riihen ikkunasta

On kyllä tosi mukava hakea yllätyspaketti Postista varsinkin näin joulun aikaan. Poutapilvellä oli hiljattain arvonta ja onnistuin olemaan onnettaren suosikki:) Arvonnassa sai myös ratkaista ristisanatehtävän mutta se oli kyllä tehty melko haastavaksi:) vaikka ristikkoja täytän aika useinkin niin tuota en kyllä pystynyt ratkaisemaan:)


Voittopaketissa oli kaikenlaista kivaa ja mieleistä:)





Vaikka pussukoita tulee itsekin ommeltua niin mukava on saada se jonkun muunkin tekemänä. Tässä oli ommeltu kivasti koristeompeleita sopiviin paikkoihin. Eipä ole tuokaan mahdollisuus tullut mieleeni:) Kiva yksityiskohta!

Riihen ikkunan omistajalle suuri kiitos mahtavasta paketista! Säkkikangassydän löysi jo paikkansa keittiössä oven kahvasta. Karpalosuklaa sopii suuhuni oikein hyvin mutta maltoin vielä pitää pussin suun kiinni mutta luulen että se vielä tänä iltana aukeaa;)
Kaikkia paketissa olevia tuotteita tullaan varmasti näkemään blogissani jossain jalostuneemmassa muodossa.

torstai 15. joulukuuta 2016

Kirahvipussukka

Lennolin kivasta kirahvikankaasta tein jokin aika sitten tavallisen kassin ja tytär sen halusi kirjojensa  kuljetukseen. Kangasta jäi pieni pala ja siitä sitten tehtiin mikäs muukaan kuin pussukka.







Vuori on yksiväristä luonnonvaaleaa puuvillakangasta ja välissä on ohut liimavanu. Koko on korkeus 15 cm ja leveys alhaalla 20 cm, kulma 7 cm. 
Kangasta jäi vieläkin pieni pala mutta yksinään ei riitä mihinkään. Ehkä siitäkin vielä jotain valmistuu;)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Klipseille tyyny

Love Patchwork & Quilting-lehdessä oli tyynyohje klipseille.



 Suurensin ohjetta vähäsen että sain kaikki pikkuklipsit mahtumaan:)


Kuinka käyttökelpoinen tyyny on jää nähtäväksi ja kokeiltavaksi:)

Lehden mukana tuli kylkiäisenä muutama isokin klipsi mutta ne saavat olla purkissa ainakin toistaiseksi.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Yksinäinen patalappu

Samalla mallilla kuin edelliset neljä valmistui vielä tämä yksinäinen patalappu. Joululahjaksi on menossa sekin:) 
Huonosti erottuvat värit:( Tumma pohja on tummaa harmaata, pallot vaaleita ja osa kiiltoharmaita. Kangas on paksuhkoa pellavatyyppista kangasta. Rimpsunauha ja sisäpuoli harmaata vähän kiiltävää puuvillakangasta.



Ompelukone on saanut levätä ja "studio" pölyyntyä rauhassa. Flussaa tuli sairastettua pidemmän kaavan mukaan pari viikkoa oikein kunnolla. Pikkuhiljaa asekeleet jo johtavat ompeluksien pariin, hyvä niin:) Sohva ja telkkari tulivat jo liiankin tutuiksi viikon aikana kun töihinkään en päässyt:) Onneksi nyt on jo palattu normaalielämään:)

lauantai 3. joulukuuta 2016

Piti ommella kaksi patalappua

Mutta neljähän niitä valmistui. Kaksi laitan lisäämään joululahjapussin sisältöä. Toiset kaksi  olkoon sitten hätävarana:)