sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Otappa tästä selvää:)

Olin tänään reipas ja ahkera. Kävin aamulla pitkähköllä lenkillä nauttimassa raikkaasta ja kauniista säästä. Sain ommeltua uuden työn blokit valmiiksi. Yhdistäminen ja pieni "juttu" vielä puuttuu;) Plus tietenkin vanu+takakangas ja tikkaaminen plus reunakaitaleet eli siis aika paljon kuitenkin. Maanantain ja tiistain jälkeen yritän pitää töistä loppuviikon lomapäivinä ja sitten OMPELEN !! Tai ainakin kuvittelen tekeväni niin, monta asiaa on taas mielessä mitä haluaisin tehdä. Pussukat ja kassit ovat etusijalla, nähtäväksi jää mitä saan aikaan:)


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Uusi projekti




Kuvassa olevat asiat eivät liity toisiinsa.

Oikealla olevat leikatut palat tulevat seuraavaan ompelutyöhöni:)
Tuotteiden alla oleva kangas on Tilkkutarhan tarjouskaapista. Tilasin kankaan sen edullisuuden vuoksi ajatellen että se sopisi jonkin työn takapuolelle. Kangas onkin luonnossa paljon mukavamman näköistä ja väristä kuin kaupan esitekuvassa. Tulevaisuus näyttää mistä sekin paikkansa löytää.
Ylhäällä vasemmalla olevaan kaitalenippuun on jo malli valmiina. Milloin sitten ehtiikään käsittelyyn:)
Sen verran arvokas tilaus tuli taas tehtyä että kaupanpäälliseksi oli laitettu sini-valkokangaspala. Kuvasta kyllä puuttuu yksi ostos mutta sitä en voi laittaa esille kun se menee lahjukseksi ja luulen että saaja arvaisi kuka sen saa jos kuvan näkisi;)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Perinteisiä tavallisia pussukoita

Pitkästä aikaa teki mieli ommella muutama pussukka. Nehän valmistuvat aika nopeasti verrattuna peittoihin.


Pellavakankainen pussukka valmistui peitosta tähteeksi jääneistä paloista.


Tulppaanikangas ei kaivannut seurakseen mitään muuta. Aivan ihanan energiset värit. Keltainen väri ei kuulu lempiväreihini, ei sitten ollenkaan mutta tässä kankaassa se ei haittaa mitenkään:)


Ruudullinen pussukka on myös tähteeksi jääneistä paloista valmistunut. 

Jatkanko seuraavaksi kassitehtailua, vähän olisi inspiraatiota siihen suuntaan:)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tarpeellinen kapine

Vuosien varrella on tullut hankittua kaikenlaista tavaraa enemmän ja vähemmän tarpeellista.
Tämän vekottimen hankita on kyllä pohjalukemissa. Kävin syksyllä Tilkkutexissä ja kun en keksinyt mitään muuta ostettavaan niin tätä pyörittelin kädessäni ja pohdin kyllä moneen kertaan olisiko sillä minkäänlaista käyttöä. Esitekuvassa esitetään eräänlaista ruusua ja se vähän kiinnosti. Toisena vaihtoehtona pieni "tyyny" ja kolmantena kukka. Ajatuksena kuitenkin oli että en kai voi lähteä tilkkukaupasta ostamatta mitään:) viisaampaa olisi ollut käyttää vekottimeen käytetty raha vaikka kangaspalaan:)
Nyt sitten päätin kokeilla mitä laitteella saadaan aikaiseksi. Ohjeen mukaan lähdin etenemään tyynyn tekoa ja oli sitten niin hankalaa että en edes valmiiksi asti aio sitä tehdä. Moneen kertaan olisin tehnyt samassa ajassa monta tyynyä vanhalla tekniikalla jossa pienemmän kangaspalan päälle ommellaan isompi kangaspala ja sivuihin pienet vekit. Tällä systeemillä olen tehnyt vuosia sitten vauvanpeiton.
En keksinyt mitään käyttöä vehkeelle:( Siis vekottimen osat takaisin pussiin ja pussi kaapin perälle odottamaan parempia aikoja:)




PS. Laitteella on tarkoitus tehdä kuvassa olevia tyynyjä, kukkia ym.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Happy Hour



Uudella tikkauksella:) Nyt onnistui paremmin kuin ensi yrittämällä;) Neuloja meni poikki enää kaksi kappaletta.
Monesti ehtii kyllästyä matkan varrella tekeillä olevaan ompelukseen mutta tähän en ehtinyt. Nyt voin sanoa että olen tyytyväinen lopputulokseen ja tykkään mallista:)











 Työn väritkin ovat suhteellisen kohdallaan ehkä vähäsen kirkkaampia ovat luonnossa. Osa yksivärisistä kankaista on aikoinaan itse värjättyjä. Siis tässäkin voidaan todeta että aina ne kankaat paikkansa löytävät vaikka se joskus saattaa kestääkin.
Torkkupeiton koko on 120 x 150 cm.
Kiitos edelllisen kirjoituksen mukavista kommenteista ja hyvistä vinkeistä.

Ompelukone on huollettu viime syksynä ja putsailen sitä vähän väliä kaikista kohdista joista pystyn ja sitä putsattavaa syntyy aika pienessä ajassa. Kvilttaajan ehdottamaa neulan kokoa itsekin mietin syyksi tikkauksen epäonnistumiseen. Hänen ehdottamansa neula on ostoslistalla mennessäni seuraavan kerran kangaskauppaan ja siihen ei taida kulua pitkää aikaa.
Työn liikuttelu tuotti ongelmia ja kesti tovin ennenkuin pääsin rytmiin kiinni uutta tikkausta tehdessä mutta se onnistui kuitenkin huomattavasti helpommin kuin ensimmäinen yritys. Muistin myös tässä kohdin muuttaa langan kiristystä. Hannelen ehdottamaa poliittista konstia en tällä kertaa malttanut käyttää vaan sitkeästi etenin ompeluhommissa kun kerrankin siihen oli aikaa. Tytär ja vävykokelas tulivat visiitille ja valmistivat lauantaiaterian joten senkin ajan sain käytettyä tehokkaasti omalle harrastukselleni:) Tuota poliittista konstia on tullut joskus kokeiltua ja se on kyllä toimiva.

Ja vielä Tilkkulehdessä ollut Kvilttaajan ratkomisvinkki (jos oikein ymmärsin). Nurjalta puolelta joka kolmas tikki poikki ratkojalla, sen jälkeen on helppo vetää oikealta puolelta lankaa pois pitkät pätkät.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pitäisiköhän lopettaa..............

................tämän työn tikkaaminen tai ainakain vaihtaa tikkausmallia.



15 cm:n matkalla on mennyt viisi neulaa poikki. Vai olisiko vielä sitkeästi yritettävä. Onneksi neuloja on varastossa, niitä tuli hankittua useampi paketti kangaskaupan lopetusmyynnistä. Olin kyllä testannut ja harjoitellut tätä tikkausmallia ennen työhön ryhtymistä mutta jostain syystä se ei vaan nyt onnistunut:( 


Päätin kuitenkin luovuttaa ja näin ratkojakin pääsi töihin. Kvilttaaja antoi Tilkkulehdessä hyvän vinkin tähän hommaan ja sillä purkaminen sujui aika reippaasti. 


Sitten vaan uusi idea esiin:)

Tällä hetkellä ompeluaikaa on tosi vähän - näin ollen sen voisi käyttää tehokaammin uuden valmistamiseen kuin vanhan purkamiseen:)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Lapaset, verhot ja moderni tilkkutyö

Tytär pyysi neulomaan lapasia tai kuten lapsena olen tottunut sanomaan; kutomaan
vanttuut. Niitä ei juurikaan tänä talvena ole tarvinnut mutta onpa sitten valmiina jos ensi vuonna olisi tarvetta.)
Etsin hetken sopivaa ohjetta ja päädyin Novitan sivuilla olleeseen malliin.






Ompelemaan olen ehtinyt liian vähän:( 


Nuorten verhoihin sain ommeltua sivureunat ja yläreunaan laskosnauhan. Nyt voivat mitata ne sopivan pituisiksi. 
Verhokangas on kivaa, kevään raikasta.










Aiemmin aloittamani kaarevareunaiset blokit olen saanut yhdistettyä.









Siinä ne ompelukset sitten ovatkin, toivottavasti kohta tulee enemmän aikaa lempipuuhalle
tai että jaksaisi työpäivän jälkeen tehdä muutakin kuin kodin perushommat:)
Vai olenko vaan hidas:)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kokonainen

Meillä kävi viikonloppuna vieraita tai eivät he niin vieraita olleet, hyvin ja hyviä tuttuja olivatkin:)
Keittiön pöydälle olin laittanut puhtaan liinan ja valitsin  sen muutamasta vaihtoehdosta, kirkkaan sävyisen vaikka alunperin oli tarkoitus laittaa toisenlainen. Oliko valinta sattumaa? tuliaisena heillä oli energisen värinen kynttilä ja siihen aluslautanen:) 



 Mukana oli vielä kirjanen josta löytyi aika sopiva mietelmä:




Kaunis on lilan ja vihreän värin sekoitus,
mistä Luoja aina tietää,
mikä on kunkin värin sopiva annostus?