keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kepeää kesälukemista

Kesään sopivaa romanttista ja huumoria sisältävää luettavaa, Anna Godbersen - Huumaa. Tarina kertoo vuosisadan vaihteen tapahtumista Manhattanilla. Kirjailijalla on jatkoa tälle kirjalle ja sen lukemisen aloitan aivan pian. Ensimmäinen kirja oli niin mukaansatempaava että jatkoa on saatava... ja melko pian:) Kohta alkaa lomaa:) ja sitten on enemmän aikaa lukemisellekin:)











sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Laurel Burch-kankaan tähteet



Laura Burch kangasta jäi  pieni pala jäljelle - siitä ompelin pussukan, koko 15 x 20 cm.




Ja vieläkin jäi pieni pala - siitä sain kännykälleni uuden pussin. Malli on yksinkertainen, mutta käytössä kätevä. Vastaavanlaisen olen joskus saanut, mutta kovassa käytössä siitä on tullut jo aika kuluneen näköinen. Otin hyvästä mallista mitat ja tein samanlaisen:)




Metrin kangaspalasta on enää pieniä paloja jäljellä. Ne siirtyvät silppulaatikkoon, joskus nekin voivat olla vielä kovinkin tarpeellisia:)

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Laurel Burch-kankainen kassi


Kauniita ilmoja on ollut nyt juhannuksen aikaan vaikka sateita ennustettiinkin. Luulin ehtiväni ompelemaan enemmän mutta en malttanutkaan olla sisällä vaan olen nauttinut auringosta istuskellen ulkona kirjaa lukien.  
Tilaamastani Laurel Burch-kankaasta ompelin kassin, helpon ja nopeatekoisen. Tykkään kankaasta ja siitä että kassi pysyy hyvin pystyssä pohjalla olevan tukilevyn ansiosta. Jokin tässä kuitenkin häiritsee mutta en ole vielä selvittänyt mikä se on......ehkä se että kassista puuttuu vetoketju jolla sen voisi sulkea, tässä kun on vaan nappilenkki ja nappi.





Terassi saatiin siivottua ja kukat kohdilleen 
juhannukseksi. Mukava oli grillailla aattoiltana nuoripari K + H:n seurassa ilman ollessa lämmin. 
















keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Mukavaa Juhannusta.........

..........kaikille:)
Miehen työn vuoksi olemme pyhät kotona ja sekös sopii minulle, varsinkin kun on luvassa on sateita. Ehkä ompelurintamalla tapahtuu jotain edistymistä, katsotaan miten käy:)









torstai 16. kesäkuuta 2011

Mustaa ja valkoista

 Musta-valkoiset blokit on yhdistettynä. Kokoa on tässä vaiheessa 120 x 168 cm. Tämä onkin melko hyvä koko torkkupeitolle joten minkäänlaista reunakaitaletta en taidakaan tähän ommella vaan yhdistän vaan vanun ja kuivumassa olevan takakankaan. Tikkaustapaa pitääkin vielä miettiä ja siihen on nyt hyvä tilaisuus koska koneelle en taida muutamaan päivään ehtiä työkiireiden vuoksi:) 





Viime sunnuntaina  käväisimme siskon luona visiitillä kummipojan valmistumista onnittelemassa. Päivä oli aurinkoinen ja kuuma. Kävimme samalla reissulla rantamaisemia ihailemassa ja suurempaa mökkituskaa lievittämässä:)













Koirakin hakeutui varjoisaan paikkaan...
                                                                    kuten mekin....

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Risulinnut kukkakedolla


Ruoho saa kasvaa rauhassa näin helteisinä päivinä muuten saattaisi kuivua kokonaan. Risulintuja se ei haittaa, ovat hauskan näköisiä keltaisten pikkukukkien keskellä:)




Muutamissa blogeissa olen bongannut näitä niminauhoja ja kun kovasti teki mieli niin tilasin niitä itsellenikin. Joidenkin töitteni taakse olen itse kirjaillut nimilapun mutta useimmin se on jäänyt tekemättä, jospa näitä tulisi helpommin kiinnitettyä.

Piippuköynnös on jo vuosia koristanut talomme seinää ja aina vaan se jaksaa kasvaa kummempaa hoitoa saamatta - viherpeukalo kun en ole:)
Pelargoniat kuuluvat keittiön ikkunalle - vaikka mummokaan en ole:) Joitakin muitakin kukkavaihtoehtoja olen vuosien varrella siihen kokeillut mutta parhaimmilta nämä näyttävät päästyään kunnolla kukkimaan. 


perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kunnioita itseäsi

Taas tuli luettua yksi Danielle Steelin kirja. Mitään uutta ja erilaista ei tässäkään kirjassa ollut edellisiin verrattuna. Saman kaavan mukaan edetään, vain aihe on eri. Mutta sittenkin, aina haluan lukea kirjailijan uusimman ilmestyneen kirjan...............itseäkin ihmetyttää. Kirjat ovat helppoa ja vaivatonta luettavaa eikä niissä tapahdu mitään järisyttävää, siis sopivaa iltalukemista:)
Kirjan nimeä jäin vähän pohtimaan........unohtuuko tuo asia silloin tällöin:)







tiistai 7. kesäkuuta 2011

Lehtiä ja kukkia.......


.....................siinä on jo mukavia asioita kauniiseen kesäpäivään:)
Suuremmat kiireet ja tohinat ovat ohi ja pikkuhiljaa palaillaan normaaliin elämänrytmiin. Viikon verran meillä majaillut nuoripari saatiin muutettua vuokra-asuntoonsa viime viikonloppuna. Vuoden päästä taitaa olla taas uusi muutto sieltäkin mutta onhan siihen aikaa vielä:)
Uusia ompeluhoukutuksia; Käsityökerhon lehdessä on kiva kesähameen kaava ja sopivia kankaitakin löytyisi kaapista. Kun vaan saisi aikaiseksi:) ET-lehdessä on kiva virkkausmalli, sitä olisi hyvä tehdä Lemmen viemää-sarjaa katsellessa, lankoja vaan ei löydy kaapista, pitää odotella josko jostain niitäkin ilmaantuisi:) Sitten tietenkin tilkkulehdet, niistä löytyy aina sopivaa ompelemista -ehkä syksymmällä tai sadepäivinä.



 Vasta muutama kesäkukka on löytänyt meillä paikkansa. Joitakin on vielä purkittamatta kun huomasin että kaikki olemassa olevat ruukut taitavat olla aikansa eläneitä. Eli ruukkuostoksille on lähdettävä ennen istutusten jatkamista.


perjantai 3. kesäkuuta 2011

Pääsinpäs käyttämään ompelukonetta:)

Keskellä viikkoa olevan parin vapaapäivän ansiosta ehdin hetkeksi ompelukoneen äärelle. Pitkään olen suunnitellut kokeilla musta-valkoisia blokkeja, vaikka eivät ihan värimaalimaani kuulukaan, paitsi vaatteissa:) Ehkäpä näistä syntyy aikanaan torkkupeite - siis jos kankaat riittävät:) Tämä homma kuuluu taas sarjaan; ei kovin hyvin etukäteen suunniteltu ja tehdään sitä mukaa mitä mieleen juolahtaa ja materiaalia riittää:)   






Syreenien kukinnankin huomasin vahingossa kun kävin kompostiastiaa tyhjentämässä. Kaiken olemassa olevan tohinan keskellä pitäisi kaiketi hetken tarkastella mitä pihapiirissä tapahtuu muuten saattaa jäädä monta kaunista näkymää näkemättä.