maanantai 30. elokuuta 2010

Vain pieni keskospeitto.................

........valmistui viikonlopun vapailla. Taustaksi löytyi kangasvarastosta lastenaiheinen kangas. Enpä tuota muistanut enää olevankaan.

Lauantaina iltasella lähdimme lenkille. Tavallisesti astumme kotiovesta ulos ja hyvät lenkkeilymaastot ovat edessä. Halusin tällä kertaa nähdä jotain muuta maisemaa kuin nämä tuhanteen kertaan kolutut lähipolut. Suuntasimme autolla paikalle jossa suunnistajat hiljattain hakivat rastejaan. Olin varannut hyvän reittikartan johon oli merkitty muutamia eri pituisia lenkkejä. Kello oli puoli seitsemän illalla kun tartuimme sauvoihin ja olin laskenut että noin tunti menisi valitsemamme reitin kulkemiseen. Matka sujui mukavasti kunnes viimeisen käännöksen kohdalla piti miettiä jonkin aikaa että oikea suunta löytyisi. Kuten arvata saattaa valisemamme suunta oli väärä. Ei auttanut kuin pistellä eteenpäin, vähän hermostutti kun mieheni ilmoitti että nyt hän ei oikein tiedä ollaanko oikeassa suunnassa. Yleensä olen luottanut hänen suuntavaistoonsa, hän kun tarkkailee auringon laskua ym.päätellessän ilmansuuntia. Hetken kuluttua kuitenkin kuulimme auton ääntä ja niin voimme huokaista että isomman tien lähellä ollaan. Jossain vaiheessa tuli mieleen takaisinpäin kääntyminen mutta samalla katsoin kelloa ja se näytti melkein kahdeksaa joten arvelin että pimeän aikakin lähenee varsinkin jos taas kävelisimme harhaan. Siis jatkoimme eteenpäin. Pääsimme autotielle mutta siitäkin oli vielä aika pitkä matka auton luo lähtöpisteeseen. Lenkin pituudeksi tulikin yli kaksi tuntia ja hyvin tuonkin jaksoi kulkea.
Sunnuntain olimme auttamassa kihlapariamme remonttihommissa. Ompelukone sai myös pitää välillä viikonloppuvapaata.

3 kommenttia:

  1. Taas niin ihanaisia pikkupeittoja.
    Samaistuin teidän maastolenkkeilyyn.Itselläni kuuluisan heikko navigointitaito,autoilukin oudossa ympäristössä vaikeaa, sieni-ja marjaretkillä tosi tarkkana oltava.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen peitto taas pikkuisille :) Ihana retrokangas - peittoahan voi käyttää molemmin puolin.

    Maritta

    VastaaPoista