sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Pikkujoulu maalaistunnelmissa

Perhepikkujoulua vietettiin eilen poikamme ja hänen tyttöystävänsä luona maalaismaisemissa. Siellä pääsee tuntemaan miten pimeä on oikeasti pimeää ja hiljaisuus hiljaisuutta. Rentouttavaa ja rauhottavaa. Söimme päivällä paistamiani jouluisia ruokia, kävimme tunnelmallisessa puusaunassa, istuimme, juttelimme ja nauroimme. Oli niin mukavaa, ei kiirettä mihinkään. Molemmilla nuorillamme on tosi kivat kumppanit, heidän kanssaan on tosi mukava viettää yhteistä aikaa.
Pikkujoupukkikin tietenkin kävi tuomassa pienen lahjapussinsa sillä aikaa kun toiset olivat saunomassa ja toiset puuhastelivat muita juttuja. Minä sain kovin mieleiset paketit, kankaita ja helmiä. Varoittelin tämän paketin antajaa että saattaapi olla että kankaat tulevat häntä vastaan vielä joskus jossain toisessa muodossa:) Sitten kasvohoitoseerumia, paketin laittaja oli ilmeisesti huomannut sen olevan tarpeen:) Vielä Inge Lööfin seinäkalenteri, siitä on hyvä tarkistaa mikä päivä milloinkin on menossa, toisinaan sitäkin pitää nykyään miettiä kun päivät kuluvat niin kovin nopeasti.

1 kommentti:

  1. Niinpä. mihin ne oikein karkaavat nämä päivät, tuntuu kuin yhtenään ois perjantai :) Kivat pikkujoulukekkerit pidittekin. Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa :)

    VastaaPoista