lauantai 15. elokuuta 2009

Mökkireissun kuulumiset

Aika kului mukavasti vuokramökillä oleillen ja rentoutuen. Juhlaa on kun saa lukea kirjaa keskellä päivää ulkona auringonpaisteessa kiirehtimättä mihinkään:) Olihan minulla pieni käsinompelus mukana, onneksi:), kun on kuitenkin kovin vaikea olla pitkää aikaa tekemättä yhtään mitään.

Juustoportti oli matkan varrella ja sieltä ostettiin muutamia makoisia juustoja ja viikunahilloa. Ne nautittiin yhtenä iltana hyvän viinin kanssa, makunautinto oli täydellinen:)

Mökiltä rantasaunalle oli vähän käveltävää, mikä oli kyllä hyvä asia, samalla sai hieman liikuntaa, mikä muuten jäi kyllä vähäiseksi näiden päivien aikana.

Raippaluodon sillalle oli matkaa n.8 km.
Siltaa ja muitakin maisemia ajeltiin ihailemaan yhtenä päivänä.

Porukalla poimittiin mustikoita. Osuuteni oli aika vähäinen selän vuoksi. Sain kerättyä vain paikoista joihin ei tarvinnut kumartua. Pääsääntöisesti marjat kasvavat kyllä maassa:)) Eikä tarkoitus ollut muutenkaan isoja saaliita hankkia, vain ulkoilun ja liikkumisen vuoksi kuljeskeltiin ja keräiltiin. Kyllä se taisi mustikkapiirakankin kuva kaikkien mielessä pyöriä:)










Viikkon sattui yksi sateinen päivä ja silloin lähdimme TilkkuSadun kauppaan. Siellä olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta tuntui hankalalta perehtyä kaikkeen mitä siellä oli koska kaverit odottivat ulkona ja koko ajan mietin että milloinkahan kyllästyvät. Kiva kuitenkin kun pääsin tutustumaan paikkaan "livenä" ja kyllähän sieltä tuli jotain ostoksiakin tehtyä;)











Mökin pihapiirissä lenteli paljon sudenkorentoja.

Joutsenet uivat samaa reittiä edestakaisin päivittäin.


Öisin oli kovin pimeää.


Vielä on lomaa kaksi viikkoa jäljellä. Mukava on kotonkin kaikkea puuhastella ja tehdä pieniä päiväreissuja paikoihin joihin ei työssä ollessa pääse.
Espoon nuoriparimme kävikin jo grillailemassa ja kuulemassa reissukuulumiset. Tänään keräsin viherherukat pensaasta ja tein niistä hyytelöä. On muuten aika hyvää esim.juustojen kanssa, nam. Valkoiset viinimarjat ovat vielä keräämättä, enkä oikein tiedä mitä niistä tekisin. Mehuja meillä ei juurikaan juoda, joten hillo voisi olla yksi vaihtoehto, joskus olen tehnyt hyytelöä niistäkin. Noh, pohditaan:)

2 kommenttia:

  1. Onko tuo Jalasjärven juustoportti?
    siitä olis sopiva matka tänne mun uuteen kotoon kaffille :)
    muttet taida usein siitä ohi ajella...

    Mukavaa lomanloppua!

    VastaaPoista
  2. Käväisin pitkästä aikaa blogillasi,ja huomasin että samat on harrasteet sinullakin,siis marjatus.
    Minulla saalistusvietti sammumaton.Sielu lepää metsässä ja pensaistoissa,"kruppi"totaalisesti toista mieltä.
    Siunattu sadepäivä,selänoikaisulle.
    Hyvää Syksyä!
    t.Sinikka

    VastaaPoista