keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Ohjelmoitua lomaa

Tänään alkoi loma, menen töihin vasta pääsiäisen jälkeen. Kuulostaa aika hyvältä, mutta kun mietin päiviä eteenpäin niin...........montako lomapäivää tuossa onkaan.
Niinhän se on että asioilla on tapana pakkautua yhteen rykelmään ja sitten menee taas aikoja jolloin ei tapahdu mitään normaalia päivätoimintaa kummoisempaa.
Tänään on lähdettävä kaupungille asioita hoitamaan. Huomisen olen yrittänyt pyhittää ompelulle. Muutama pussukka odottaa vielä valmistumistaan ja sitten pääsen työn kimppuun jota olen suunnitellut jo ehkäpä vuoden verran.
Tyttäremme osti asunnon Espoosta ja kaupantekoon mennään perjantaina. Nyt tuntuu vähän oudolta kun hänkin muuttaa pois 70 km:n päähän meiltä ja pojan luokse on matkaa yli 200 km. On ollut mukavaa kun tyttö on asunut tässä samassa kaupungissa kanssamme ja aika usein ainakin piipahtanut luonamme. Nyt on vaan sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Eihän nuo kummatkaan matkat pitkiä ole mutta sen verran kuitenkin ettei vierailulle ihan yhtäkkiä hetken mielijohteesta lähdetä. Perjantaina on myös tilattava kukat ja päivitettävä kaupassa vaatetilanne tulevia hautajaisia varten.
Lauantai onkin leipomispäivä. Sunnuntaina lähdemme pojan ja hänen tyttöystävänsa luokse puita kaatamaan. Tapani mukaan vien ainakin sämpylöitä ja vähän jotain makeaa leivonnaista mukanani. Ulkoilu puiden kaadon merkeissä onkin loman parhainta lomailua. Tykkään kovasti tuosta hommasta, saa tehdä omassa tahdissaan (ei tarvitse vilkuilla kelloa), saa nauttia ulkoilmasta ja kaadetun puun tuoksusta. Ei tarvitse ajatella juurikaan mitään:)
Puolen viikon tietämillä tulemme kotiin ja sitten onkin muuttopuuhat ja hautajaiset.
Pääsiäisen pari viimeistä päivää onkin vielä ilman ohjelmointia ja toivottavsti pysyvät sellaisina:)

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat mahdutettua lomaasi oikein lomaakin :)

    VastaaPoista
  2. Koetahan välillä löhötä ja levätä, nauttia ja rentoontua!
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Aika lailla ohjelmoidulta vaikuttaa lomasi. Metsä ja puuhommissa on kyllä ihan kivaa, olen nauttinut kovasti risunkeruureissuistani savotalla. Kauniita ilmoja sinnekin, täällä on aurinko paistanut ihanasti viime päivinä. Muista rentoutuakin ja Hyvää Pääsiäistä :)

    VastaaPoista