keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Vuosi vaihtuu



Mukavaa ja hyvää Uutta Vuotta kaikille blogissani vieraileville


maanantai 29. joulukuuta 2008

Joulun lahjuksia

Kyllä meilläkin joulupukki kävi tai ainakin muutamia paketteja oli kuusen alle jättänyt:)

Hyvin näyttää nuorisomme seuraavan mistä äiti tykkää.
Poika oli ostanut tilkkutyölehden, josta on yksi työ jo aluillaan. Hän oli ostanut myös tuon kirjan, jonka olin ajatellut hankkia. Muutama sivu on edellisestä kirjasta lukematta ja sitten pääsen Rhettin kimppuun;)
Tyttäremme oli Intiassa melkein kolme viikkoa ja tuli juuri ennen joulua Suomeen. Sieltä hän toi tuliaisena ihastuttavan kankaan, jota on ainakin neljä metriä. Väritkin siinä ovat ihan kohdallaan.
Ajan kanssa on pohdittava mistä se paikkansa löytää, pientä suunnitelmaa jo on...;)

lauantai 27. joulukuuta 2008

Bedazzled Mystery, osa 1

Joulun aikaan ehdin hetkeksi ompelukoneen ääreenkin. Onhan tässä ollut monta vapaapäivää ja illastakin on voinut päivää pidentää kun ei ole ollut aamulla töihin herätystä.
Blokkisiskojen Marittalta - mistäs muuten - löysin tämänkin mysteeriohjeen. Värit eivät ole laisinkaan minulle mieleisiä, mutta kun niitäkin on kaappiin kertynyt on tässä hyvä ja mielenkiintoinen kohde hävitää näitä.

Pari muutakin työtä on aluillaan mutta niistä sitten myöhemmin kun tulevat vähän valmiimmiksi.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Toivon lähellesi enkelin,

joka sulillansa sinua

hoitaa ja kantaa, kun uuvuksissa olet.

Toivon lähellesi enkelin,

joka taivaallista valoa antaa,

kun pimeässä vaeltelet.

Toivon lähellesi enkelin,

joka sinulle lahjoja jakaa,

aina kun niiden tarpeessa olet.

Toivon sinulle enkelin,

joka sinut uuteen vuoteen johdattaa,

suloisin onnensävelin.


Mukavaa ja Rauhallista Joulua



perjantai 19. joulukuuta 2008

Kaitaliina

Blokkisiskojen blogin Marittalta nappasin idean -taas kerran- mysteeriliinaan.
Jokainen kukka on omassa blokissaan ja ne sai asetella mielensä mukaan. Blokit olisi voinut laittaa myös esim. vaakasuuntaan kaksi vierekkäin ja kaksi peräkkäin. Blokista saa myös tabletin ompelemalla yhden kukkablokin jatkoksi jotain kangasta esim.kukan taustakangasta.
Tämän liinan koko on 35 cm x 70 cm.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Salaisen tilkkuystävän paketti



Tämän jakson Sty:n viimeinen lähetys saapui tänään.
Kiitos Teijalle Forssaan. Paketti olikin hieno ja tyylikäs, loppuun asti suunniteltu. Sisältö oli mieluinen ja varmasti löydän käytön niille. Mihin vaan maltan nuo upeat kankaat laittaa - siinä onkin pohtimista - jotakin todella hienoa niistä pitää itselle tehdä. Pakettien lähettäjän salaisuus säilyi loppuun asti. Missään vaiheessa en päässyt sty:n jäljille vaikka kovin yritin tarkkailla pakettien postileimoja ym.jälkiä lähettäjästä:) Sain jossain vaiheessa viestin tilkkukortti-näyttelystä Forssassa ja siitä olisi voinut tietenkin jotakin johtopäätöksiä tehdä mutta en vaan osannut:)))

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Patalapputehtaasta.............

on tullut patalappuja, enemmän ja vähemmän jouluisia:)
Nyt pitäisi yrittää estää jalkoja kulkemasta ompelukoneen suuntaan ja keskittyä enemmän joulun valmisteluun;) Onnistuukohan tuo? No, ainakin päässä voi pyöritellä erilaisia suunnitelmia ompeluksista:)





perjantai 12. joulukuuta 2008

Tötteröitä ja enkelitötteröitä

Tötteröiden valmistus on jo jonkin aikaa kummitellut mielessäni ja nyt sitten sain ne tehtyä. Näitäkin tehdessä, kuten esim.kortteja ym. tulee sama tilanne. Koko ajan syntyy uusia ideoita, ja tekee mieli tehdä vaan lisää ja lisää, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin lopetettava ja siirryttävä toisiin puuhiin.
Tänään sain joulukortit kirjoitettua. Kaikki ovat ostokortteja koska itse tehtyjen korttien tekemisen oppi jäi niin myöhäiselle etten ehtinyt täksi jouluksi tehdä, ehkä ensi jouluksi:)
Joulun ruoat ja leivonnaiset sain suunniteltua. Perinteisiä jouluruokia en jaksa montaa päivää syödä, niin piti miettiä vähän toisenlaisiakin juttuja. Ja nyt on tuo painokin vähän tarkkailun alla, niin täytyy valita vähän kevyempiäkin vaihtoehtoja. No, suunniteltu on, valmistus vaan puuttuu, mutta eikös se ole jo puoliksi tehty kun suunnitelmat on jo valmiina:)

















maanantai 8. joulukuuta 2008

Pussukoita

Viime päivinä olen ommellut pussukoita. Tein niistä vuorellisia, on sitten mukavampi laittaa sisälle jotakin, mitä kukin haluaa. Konvehtikankaiset voisi täyttää vaikka karkeilla:)
Kaikenlaisia ideoita nyt pyörii mielessä sekä kangas- että korttientekoon liittyviä, mutta aika ei meinaa millään riittää kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Joululeipomisetkin ovat vielä tekemättä. Ensi viikon lopulla on neljän päivän vapaa, jospa silloin laittaisin vähän "tuulemaan":)


lauantai 6. joulukuuta 2008

Kauppareissulla

Eilisellä kauppareissulla käteeni osui Sinä Osaat-lehti. Ostoskoriin se päätyi kun huomasin siinä olevan kuvattuna paljon erilaisia toinen toistaan kauniimpia kortteja.
Osuin myös minulle uuteen kangaskauppaan, josta löytyi tietenkin muutamia tilkkutyökankaita. Sinne oma päästävä vielä uudestaan, nyt oli vähän hopulla katsastettava kauppaa koska mieheni odotti minua anopin kanssa autossa enkä viitsinyt väsyttää heitä odottamiseen;)


torstai 4. joulukuuta 2008

Block of the Month, November 2008

Marraskuun blokki on nimeltään Shomaker`s Puzzle.

Tämä valmistui jo kuun puolivälissä. Blokin valmistuttua mietin jonkin aikaa mikä meni pieleen kun se ei valmiina ollutkaan kuvan mukainen vaikka mielestäni tein aivan ohjeen mukaan. Keskellä kolmioiden kulmat kohtaavat aivan hullusti!!! Hetken miettimisen jälkeen asia valkeni. En ollutkaan jättänyt saumanvaroja neliöiden ympärille, nyt voisi kyllä kysyä itseltään missä äly ommellessa oli?????Ehkä olisi kannattanut tutkia ohjetta tarkemmin, kuvan perusteella vaan päätin ommella kun en muka jaksanut lukea ohjetta ja se kostautui.....Ajattelin tehdä uuden version, mutta koska en oikein tykkää tästä BOM-jutusta lainkaan niin en sitten kuitenkaan viitsinyt tehdä ja kaikkea muutakin on nyt joulun alla meneillään, ehkä sitten joskus tai sitten ei.


tiistai 2. joulukuuta 2008

Torkkupeitteen tuunaus

Tämä torkkupeitto on seissyt kaapissa vuoden verran. Kankaat ovat mielestäni hienot, mutta muuten se kaipasi jotain "piristystä", peittämättä kankaiden kuvioita. Kerran sitten tuli ahaa-idea ja nyt sain tuunattua sen valmiiksi lisäämällä sydämet. Ne sopivat hyvin tähän joulun aikaan, ehkäpä joulusta tuo idea tulikin mieleeni. Aamulla kun katselin ulos ikkunasta näytti kylläkin enemmän syksyiseltä kun jouluiselta. Toivottavasti saamme kauniimman maiseman jouluksi.