lauantai 29. marraskuuta 2008

Hankintoja

Viime viikonloppu reissailtiin Porin suunnassa ja matkalla sinne on Tilkkutex, johon on aina poikettava. Sieltä ostin puna- ja mustakukkaiset kankaat kun olivat "tarjouksessa";) 14 €/m, joten ei siinä kaiketi kovin paljon alennusta ollut, mutta kuitenkin, punainen lappu oli ja sehän tarkoittaa tarjousta:) Sieltä on myös tuo rasian tekemispaketti. Edelliskerralla jo sitä vähän havittelin mutta en kuitenkaan ostanut kun on mielestäni aika kallis. Nyt siinä oli -20% ja niinhän se päätyi mukaani.
TilkkuSadun kaupasta on uusin Fat Quarter-lehti, kortit, leikkuri ja kankaat. Käyttökelpoisia leikkureita on laatikossani parikin kappaletta, mutta tämä uusi vaikutti paljon paremmalta, niin että pitihän se ostaa. Vähän sillä jo leikkasinkin ja hyvältä ja käteen sopivalta se tuntuikin.Traktorikankaasta on suunnitelmissa pienen pojan sängylle päiväpeite. Toivomus on että sen pitäisi olla ruskeavoittoinen. Noh, katsotaan mitä saan aikaiseksi. Onneksi peitolla ei ole kiirettä, saan rauhassa suunnitella. Ajattelin käyttää kahta väriä ja jos toinen on ruskea niin toinen on sitten..........
Kahvipapukankaasta voisi ommella muutaman patalapun ja pienen palan siitä taitaa saada joku muukin;)


2 kommenttia:

  1. Tilkkutex on jäänyt tänä vuonna käymättä, mutta onneksi on nettikauppakin :))

    VastaaPoista
  2. Tuo traktorikuvioinen kangas näyttä aika mahtavalta. Sunnittelu se viekin aina aikaa, mutta hyvin suunniteltu, puoliksi tehty, kuten sanota kuuluu. :)

    VastaaPoista